E-seniorit ry:n toiminnan tarkoitus

E-seniorit ry:n tarkoitus on edistää E-liikkeen eri yksiköiden esimies- ja asiantuntijatehtävissä toimineiden ja eläkkeelle jääneiden jäsentensä hyvinvointia  sekä  ylläpitää osuustoimintahenkeä käsittelemällä tapahtumissaan sitä  koskevia kysymyksiä. Yhdistys ja sen aluejaostot järjestävät juhlia, retkiä ja opintokerhotilaisuuksia. Yhdistys toimii yhteistyössä taustayhteisöjensä, erityisesti  Osuuskunta Tradekan kanssa. Yhdistyksen tarjonta jäsenilleen on tiivistetysti: valistus, virkistys ja yhteisöllisyys!

 

TRADEKAN UUSI YRITYSKAUPPA

Osuuskunta Tradeka ostaa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksen Med Groupin ONNI -brändin alaiset toiminnot eli hoivan, ensihoidon ja julkisen terveyden palvelut.

Nyt tehtyyn yrityskauppaan on osaltaan ollut vaikuttamassa tohtori Ph.D. Jukka Sirénin tekemä tutkimus "Terveydenhuollon kuluttaja-osuuskunnan johtaminen" "Selonteko julkisen terveydenhuollon osuuskuntamallista ja sen johtamisesta." Tätä Jukan tekemää tutkimusta on myös Osuuskunta Tradeka tukenut myöntämällä sen tekemiseen apurahan Kansan sivistysrahastoon kuuluvalta Tradeka-yhtymän rahastolta.

Jäsenkunta näkee tehdyn ratkaisun hyvänä toimintojen linjauksena.

Myös E-Seniorit toivottavat ONNEA ja MENESTYSTÄ Tradekan uudelle hankkeelle!

 

LISÄTIETOA ASIASTA ALLAOLEVASTA LINKISTÄ:

Jorma Tuukkasen useista lähteistä tekemä tiivistelmä aiheesta "Osuuskunta Tradeka hoivabisnekseen" löytyy täältä!

 

 

E-seniorit ry:n vuosikokous 14.05.-16.05.2018 ja Tukholman risteily.

Huom! Vuosikokouksen toimintakertomus, toimintasuunnitelma ym. aineisto lähetetty jäsenistölle kutsukirjeessä!

 

 

Monipuoliset etutarjoukset löydät TÄÄLTÄ!

E-seniorit ry:n vuosikokous pidettiin ma-ti 15.-16. toukokuuta 2017 todella juhlavassa ympäristössä, Cumulus Resort Edenissä Nokialla (Hotellin entinen nimi Rantasipi Eden). Vuosikokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset tilinpäätösasiat, valittiin toimihenkilöitä ja pohdittiin yhdistyksen tulevaa toimintaa. Hotelli otti meidät hienosti vastaan ja tarjosi unohtumattoman kokemuksen maukkaan ruoan ja monipuolisten kylpyläpalveluiden muodossa.

Tapahtumakuvia ohessa olevien lisäksi löydät täältä!

E-osuustoiminnan juhlavuosi 2017 - osallistu muistitiedon keruuseen

Hyvät E-seniorien jäsenet! Muistattehan joulutervehdyskirjeessä saamaanne Osuuskunta Tradekan 'E-liikkeen matkassa' -muistitiedon keräyspyynnön? Etsikääpä kirje esille ja kirjoitelkaa muistojanne työvuosilta talteen ja lähettäkää Työväen Arkistoon, Sörnäisten rantatie 25, 2 krs, 00500 Helsinki. Kuoreen tunnus "E-liike 100"  tai sähköpostilla osoitteeseen: TMT@tyark.fi Merkitse sähköpostin aihe/sisältökenttään tunnus "E-liike 100"

E-senioreilta toivotaan monipuolisesti muistoja työvuosilta: millainen oli urakehityksesi, työyhteisösi, miten osuuustoimintaperiaatteet näkyivät, mitä puolia yleinen historiankirjoitus ei tunnista tai onko jotain jäänyt kertomatta jne. Myös tarinat, vitsit ja muu suullinen perinne sekä valokuvat ja muu aineisto on tervetullutta. Keräys tehdään Tradekan ja Työväen Arkiston yhteistyönä ja aineisto tulee tutkijoiden käyttöön. Sitä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan myös juhlavuoden valmistelussa. Varsinainen juhlapäivä on 12.12.2017, jolloin tulee 100 vuotta Osuustukkukauppa OTK:n perustamisesta. Lisätietoja myös verkkosivuilta osoitteista: www.osuusliikeenmatkassa.fi ja www.tradeka.fi/muistitietokerays-e-liikkeenmatkassa

Muistattehan myös, että Markku Kokkola työstää E-seniorien ja sen edeltäjien vaiheita Liikkeenjohdon yhdistyksen perustamisen 100-vuotismerkkivuotta 2019 varten. Hän toivoo muistitietoa ja tarinoita liikeenjohdon ja keskijohdon työaikaisten ja eläkevuosien yhdistystoiminnasta ja myös työelämän muistoja. Osoite Markku Kokkola, Rekryytinkatu 11, 94600 Kemi

(päivitetty 29.1.-17/HK)

"Pumaska" sekä muuta Jorma Tuukkasen tuotantoa.

"Pumaskan" kokosi vannoutunut osuustoimintamies Jorma Tuukkanen. Julkaisuun voit tutustua tästä!

Jorman tiivistelmä "E-liikkeenjohdon yhdistystoiminta 95-vuotta 11.11.2014" Julkaisuun voit tutustua tästä!

Jorman puheenvuorona "Sisällissodasta 100 vuotta" tästä!

Jorman useista lähteistä tekemä tiivistelmä aiheesta "Osuskunta Tradeka hoivabisnekseen" löytyy täältä!

 

Huom! Etelä-Suomen jaoston vuoden 2017 Viinimatka Baskimaahan kuvia ja matkakertomuksen löydät täältä!

(Huom! myös aiempia matkakertomuksia samalta sivulta)