Matkakuvat/kertomukset
|
MATKAKERTOMUS NORMANDIA & SEINEN RISTEILY 4.-11.9.2018 Tällä matkalla tutustuimme toisen maailmansodan tapahtumapaikkoihin Normandiassa ja yövyimme Caenissa hotellissa kolme yötä. Teimme kiertoajelun Normandian maihinnousurannikolla ja kävimme katsomassa maailmankuulua Mont-Saint-Michelin luostarisaarta. Caenin ”Mémorial De Caen-museossa” näimme mm. erikoistehosteiden ryydittämän ja järkyttävän filmin Espérance (toivo), Normandian taisteluista, Ranskan miehityksestä ja juutalaisten kansanmurhasta. Ajoimme maihinnousurannikolla ja näimme Sword beachin, Juno beachin sekä Gold beachin. Kävimme amerikkalaisten sotilaiden hautausmaalla ja jatkoimme länteen Omaha beachille. Vaikuttavan päivän jälkeen palasimme illaksi Caeniin. Normandiasta siirryimme Honfleurin satamaan ja majoituimme Seine Princess-risteilylaivaan. Ennen laivan lähtöä meillä oli aikaa tutustua taiteilijoiden suosimaan Honfleurin kaupunkiin, joka on yksi Ranskan viehättävimmistä kalastussatamista. Kävelimme maalauksellisilla kapeilla kaduilla, söimme lounasta, katselimme sataman kalakauppiaiden herkkuja ja sataman laivoja. Laivamme lähti hiljakseen pitkin Seine-jokea kohti Pariisia; näimme upeita maisemia ja aamupäivisin teimme mielenkiintoisia retkiä. Sunnuntaina risteilimme Caudebecin ja Duclairin kautta Roueniin. Jo kaukaa näimme komean goottilaisen Notre-Damen katedraalin ja läheisen luostarikirkon tornit. Tutustuimme mahtavan suureen, upeaan kirkkoon ja kävimme katsomassa paikkaa, jossa Jeanne d´Arc poltettiin roviolla. Seuraavana päivänä heräsimme Poissyn kaupungissa, jonne myös teimme aamupäivällä kävelyretken. Lähestyimme Pariisia ja illalla oli laivalla Gaala-illallinen. Illallisella ja sen jälkeen ihailimme Pariisin lukuisia siltoja, joiden alitse laivamme lipui ja ihastelimme vanhoja kauniisti valaistuja rakennuksia ja lopuksi myös juhlavalaistua Eiffel- tornia. Matkalle koimme paljon mieleenpainuvia elämyksiä ja vietimme Seinen risteilyllä myös ylellisen leppoisaa lomaa nauttien hyvästä ruoasta ja kauniista maisemista. 15.9.2018 Riitta
|
![]() Sagrada Familian kirkko Barselonassa. |
![]() Viinien aromeja tuoksutellaan! |
Herkkumatka Välimereltä Atlantille 13.-19.9.2017
E-seniorien vuoden 2017 ulkomaanmatka tehtiin Pohjois-Espanjaan! Tutustuimme matkalla Barcelonan tapaksiin ja Bilbaon pintxoksiin. Ajelimme upeissa maisemissa ja tutustuimme eri viinialueiden mm. Riojan viineihin, cavaan (Codorniu), oliiviöljyyn, ilmakuivattuihin kinkkuihin ja juustoihin. Viinitilavierailuilla saimme tietoa viinirypäleiden kasvattamisesta ja viinin valmistuksesta.
Matkalla yövyimme neljän tähden hotelleissa mm. Falsetin pikkukaupungissa ja Aragonian itsehallintoalueen pääkaupungissa Huescassa. Navarran viineihin tutustuimme matkalla härkätaisteluistaan ja härkäjuoksuistaan tunnettuun Pamplonaan. Pamplonan vanhakaupunki kapeine katuineen ja Hemingway-kahviloineen oli viehättävä.
Bilbaossa ja sen lähiseuduilla vietimme kaksi päivää. Frank Gehryn suunnittelema Guggenheim taidemuseo oli vaikuttava monimuotoinen rakennus kauniilla paikalla rantabulevardin ja joen tuntumassa. Jeff Koons´ in suunnittelema valtavan kokoinen kukkaisveistos (Floral Sculptur ”Puppy”), joka esittää Länsiylämaan terrieriä, otti tulijat vastaan museon edessä. Retkeilimme myös Biskajan lahden rantaa pitkin San Sebastianiin, jossa sateinen ilma ei meitä matkalaisia suosinut. Matkalla pysähdyimme Guernican kaupungissa, jossa näimme mosaiikkiversion Pablo Picasson kuuluisasta maalauksesta.
Näimme matkan varrella puihin ja kallioihin kiinnitettyjä Katalonian lippuja osoittamassa paikallisten asukkaiden kannanottoja tulevaan kansanäänestykseen Katalonian itsenäistymisestä, jota Espanjan hallitus vastustaa.
Asiantuntijaoppaana matkalla oli Pekka Olkinuora, joka rennolla otteella opasti meitä Pohjois-Espanjan viinikulttuuriin ja nähtävyyksiin.
26.9.2017 Riitta
"Matkalaisille muisteltavaksi Leo Karetvaaran albumista" (ei tekstitetty)
![]() Ryhmänvetäjämme Riitta Kervinen tervehti Terttu Virkkusen kanssa paikallista menninkäisvaaria. |
E-Seniorien matka Islantiin 15 – 19.10.2016
Vuoden 2016 ulkomaanmatka suuntautui satujen saarelle Islantiin. Islannin luonto; Euroopan suurin jäätikkö, maailman aktiivisimmat tulivuoret, kuumat lähteet ja laavamaisemat olivat vaikuttava kokemus. Retkeilimme Reykjavikin ympäristössä ja näimme mm. Alftanesin niemellä Islannin presidentin asunnon, Krisuvikin kuumat lähteet, Kleifarvatn-järven, asutusta keskellä laavakenttiä ja tietysti myös Islannin hevosia. Laavamaisemissa sijaitsi myös kuuluisa Blue Laguun, jossa Sinisen laguunin kylpylässä vietimme iltapäivän lämpimästä mineraalipitoisessa vedestä nautiskellen.
”Kultainen kolmio” – kierroksen teimme Islannin maaseudulle. Päivän aikana näimme ja kuulimme Gullfossin putousten jylinän ja uljaat näkymät yli ryöppyävien vesimassojen. Näimme myös Geysirit ja hämmästelimme maasta purkautuvia vesi- ja höyrysuihkuja. Kävimme myös Pingvellirin kansallispuistossa, missä Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaatat erkaantuvat toisistaan.
Suurin osa matkalaisista osallistui valasretkeen merelle. Valaita emme onnistuneet näkemään mutta valtameri ja keinuva valaslaiva olivat hieno kokemus. Aikaa jäi myös Reykjavikin kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin tutustumiseen. Paikallisoppaana toimi koko matkamme ajan mainio Fridrik Aspelund. joka oli asunut ja opiskellut Suomessa ja jolla tietoa riitti. Fridrik sai meidät nauramaankin kertoessaan kuinka turskat tulevat Grindanvikin kalastajakylän merialueelle ”kutimaan”. Matkalle osallistui 33 E-senioria ja seuralaista.
(Matkakertomus Riitta, kuvat Riitta ja Aaro)